Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden liiton aiempi toiminnanjohtaja Kirsi-Marja Kuusisto on siirtynyt muihin tehtäviin ja uutena toiminnanjohtajan on 1.3.2025 aloittanut Ari Keijonen. Alla Arin tervehdys jäsenistölle:
Aloitin 1.3.2025 Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liiton sivutoimisena toiminnanjohtajana. Kiitos Kirsi-Marjalle kymmenvuotisesta liiton toiminnanjohtajuudesta, sain vahtivuorolleni hyvässä kunnossa olevan liiton!
Päätoimessani olen Suomen Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja, jossa tehtävässä olen ollut jo reilut 20 vuotta. Uskon, että kokemukseni nykyisestä tehtävästäni auttaa minua nopeasti pääsemään myös JVT- ja Kuivausliikkeiden Liiton toiminnan ytimeen. Ennen Palopäällystöliittoa olin TUKESin ylitarkastajana sähköpalojen asiantuntijana ja viraston turvallisuuspäällikkönä. Tätä ennen työkokemusta on karttunut Uudenmaan Pelastusliiton toiminnanjohtajana, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön koulutusohjaajana ja Oulun palo- ja pelastuslaitoksen palomiehenä.
Innostun koulutukseen, oppimiseen ja osaamiseen liittyvistä asioista. Koulutus ja utelias asenne mahdollistavat oppimisen ja siten osaamisen. Osaaminen puolestaan lisää suorituskykyä, kilpailukykyä, työturvallisuutta, hyvinvointia ja monia muita asioita. Olen onnekas, sillä olen saanut työskennellä liki kautta koko työhistoriani näiden asioiden parissa, ja nyt voin JVT- ja Kuivausliikkeiden Liiton toiminnanjohtajana olla jakamassa tätä missiotani yhdessä liiton luottamusjohdon, jäsenten ja sidosryhmien kanssa. Yksi mottoni työtehtävissäni on myös yhteistyö; useimmiten se antaa enemmän kuin ottaa ja lisää eri toimijoiden keskinäistä luottamusta. Aloitan siis innolla liiton palvelemisen.
Asun Helsingissä omakotitalossa yhdessä vaimoni kanssa, kaksi jo aikuista lastamme asuvat omillaan niinikään Helsingissä. Liikunta on lähellä sydäntäni, aikaisempi juoksu- ja maratonharrastus on kääntynyt pääosin monipuoliseen salitreeniin, jonka parissa vietän aikaani 2 – 4 kertaa viikossa. Viihdyn myös rakennus- ja puutarhahommien parissa niin kotona kuin Kuopion-mökillämme.
Toivon yhteydenottoja ja ajatuksia liiton toiminnan edelleenkehittämisestä. Nähdään liiton tapahtumissa!